torstai 29. lokakuuta 2020

Kesällä 2018 jatkoa

 No niin! Yritin päästä jo tästä blogista eroon, kun enää ei tunnu olevan aikaa blogikirjoittelulle. Facebookista on kummasti kehkeytynyt "nykyblogi", jota tulee käytettyä päivittäin. Sitten kävi kuitenkin niin hassusti, että pääsin liian myöhään ilmoittamaan verkkotunnusoperaattorille, että en tarvitse enää tunnusta, niin peruutusta ei sitten enää voinutkaan tehdä ja näin ollen minulla on 3 lisävuotta aikaa miettiä, että miten tätä tunnusta nyt voisi sitten käyttää ja ehkäpä myös kehittää vähän järkevämpään suuntaan.

Se blogiasioista ja nyt itse siihen asiaan, josta tämän blogikirjoituksen piti olla, eli kesän 2018 valokuvia reissuiltani ja kohteena vielä Vanajanlinna.

 
















Paluumatkalla poikkesin kurkistamassa mitä Tivoliin kuuluu.




lauantai 6. huhtikuuta 2019

Kesällä 2018

Kesän kierroksia olivat mm. seuraavat: Eura-Kauttua, Pälkäneen ja Asikkalan kautta Korpilahdelle ja Keuruun seutu, vajaan viikon reissu Keuruulta Uuraisten kautta Hirvaskankaan kuulua huutokauppakeisaria moikkaamaan, josta matka jatkui Rautalammille. Yöpymisen jälkeen kohti Suonenjokea ja Kuopiota. Yöpyminen Pieksämäellä, jossa törmäsin mm. Pepe Wilbergiin. Pieksämäeltä jatkoin matkaa Mikkelin kautta Heinolaan, jossa yövyin vielä hienossa tirolilaistyylisessä majatalossa, ennen kuin ajelin Lahden ja Forssan kautta kotiin. Pari päivää kotosalla ja taas matkaan. Tällä kertaa etelä-pohjanmaalle kiertelemään. Porin ohitus oikealta (heh) ja sitten Merikarvialle, josta seuraavana aamuna Karvian kautta kiertäen yöksi Kristiinankaupunkiin. Matka jatkui Kaskisiin, josta ajelin rantatietä aina Vaasaan saakka. Sitten kohti keskistä suomea Lapuan kautta Kuortaneelle. Yöpyminen urheiluopistolla, jonka jälkeen suuntasin Kivijärven ja Saarijärven kautta Keuruulle. Kesän viimeinen reissu suuntautui sitten Vanajanlinnaan, jossa olen aina halunnut vierailla. Kuvia lisää toisessa postauksessa myöhemmin.











sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Juurilla

Kesällä 2016 vierailin paikkakunnilla joissa en aiemmin ole käynyt ja joista olen sukututkimuksen myötä löytänyt osan juuristani.

Ähtärin kautta Alavudelle:

 ALAVUS




KUORTANE







Paluumatkalla