Puolen yön tuolla puolen...
Viime yönä jo ihmettelin unen puutetta ja tänään se taas selvisi, kun katselin alkuillasta taivaalle ja mikäs muukaan sieltä katseli takaisin kuin täysi kuu. Tunnetusti unet karkaavat unisiepparin silmistä aina tähän aikaan kuukaudesta. Yö sai aikaan mm. tarinan, joka piti kirjoittaa aamulla myös ylös. Joskus nousen jopa samantien ja naputtelen, mitä mieleen on pälkähtänyt. Kesällä usein oli pakko kipaista kolmelta yöllä ylös sängystä kirjoittamaan runo. Aamulla en sitä olisi enää muistanut. Nyt kuitenkin annoin armon käydä oikeudesta ja painoin mieleeni idean, jotta aamulla vielä muistaisin sen. Hyvinpä tuo oli päässä pysynytkin ja pikkuinen tarinan pätkä oli valmis hyvin nopeasti.
Tästä yöstä näyttää pahasti tulevan samanlainen. Sanoisin tätä - ei niinkään kuuhulluudeksi, vaan - kuuluovuudeksi - sillä se saa minut herkistymään juuri kirjoittamiseen, uuden luomiseen ja pistää päähäni mitä kummallisempia ideoita toisensa perään! Viime yön valvominen oli aivan sallittua, saihan tänä aamuna nukkua pitkään. Nyt on toisin! Aamulla pitäisi pirteänä pinkaista työpaikalle, eikä se takuulla tule olemaan helppoa, jos ei ala nukkumattia pussukoineen pian ilmestyä!
υиιѕιєρραяιn pitäisi kai virallisesti onnistua sieppaamaan itselleenkin unet, mutta eikös sitä sanota niin, että eihän suutarin lapsellakaan ole kenkiä!? ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti