keskiviikko 13. joulukuuta 2006

Phantom of the Opera


PHANTOM OF THE OPERA



Katsoin juuri ensimmäistä kertaa Phantom Of The Operan elokuvana. Itse tarinan olen nähnyt 5 kertaa aiemmin Lontoon Haymarketissa, Her Majesty's Theatressa (ensi kertaa vuonna 1991) ja tälle päivälle 12.12. 2006 olisi ollut jälleen lippu varattuna, mutta minä onneton istun täällä koti-Suomessa ja ikävöin suunnattomasti sitä kuudetta kertaani!! Onneksi ostin elokuvan parisen viikkoa sitten ja oikeastaan juuri siksi sen ostinkin, kuin tiesin että matkani peruuntui, enkä pääsisi tällä kertaa nauttimaan siitä paikan päälle!



Se on kyllä varmaa, että jos vielä tässä vanhenen, niin sekin tapahtuu, että istun jälleen katsomossa livenä nauttimassa maailman upeimmasta musikaalista! Sen tunnelma teatterissa on kuitenkin huomattavasti mahtavampi kuin omalla kotisohvalla!



Elokuvassa ei kyllä ollut moittimista siinäkään! Odotin vähän ennakkoluuloisena, että millainen kehitelmä alkuperäisestä mestariteoksesta on mahdettu Hollywood tyyliin purkittaa, mutta olin kyllä aika iloisesti yllättynyt, kun sitä ei ollut mitenkään hirveästi muutettu eikä yritetty nykyaikaistaa tms. Ehkäpä Andrew Lloyd Webberillä on ollut siihen jotain sanottavaa! Maailman suosituinta musikaalia tuskin saa hirveästi rukkailla ilman sen "mestarin" lupaa!



Ihan oikeasti siihen pääsi tunnelmaan mukaan ja samat "kylmät väreet ja iho kananlihalle" -meiningin sekin sai aikaan! Uskokaa tai älkää, niin en kertaakaan ole Lontoossakaan katsellut Phantomia ilman, etteikö niin olisi käynyt ja lopussa ollut kyyneleet silmissä.



Sellainen vaikutus sillä on aina ollut ja ilmeisesti aina tulee olemaankin. En koskaan kyllästy sitä katsomaan, vaikka osaan sen jo ulkoa vaikka unissani!



Etten sitä pääse unohtamaan, pitää huolen se, että minulla on tupla-cd, jossa koko musikaali on vuorosanoineen ja lauluineen alusta loppuun, sekä kaksi kokoelmaa, jossa musikaalin kaikki kappaleet...


PHANTOM OF THE OPERA (Elokuvasta)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti