torstai 16. huhtikuuta 2009

51. Karnakin temppeli


Kolmas osuus keskittyy Afrikan ihmeisiin (51-64)


51. Karnakin temppeli



 

Kuva:




Sebi, Public Domain



Tiesitkö että… Egyptin uusi valtakunta sijoittui noin vuosiin 1560-1085 eKr. Kaupunki, josta kreikkalaiset käyttivät nimeä Theba ja joka oli Egyptin pääkaupunkina noin 1500 vuotta, sijaitsi suunnilleen nykyisen Luxorin paikalla Niilin itärannalla. Itse Thebasta ei ole säilynyt mitään, mutta Karnakin temppelin uljaat rauniot saavat nykymatkailijankin haltioitumaan. Mahtavat portit, sisäpihat, salit, pylväsmetsät, korkokuvat, veistokset ja obeliskit ovat vaikuttava näky. Egyptin mytologiassa pylväät symboloivat palmuja, joita kasvoi elämän synnyn saaressa. Suuri pylvässali on pinta-alaltaan noin kolmannes Rooman Pietarinkirkon alasta.



Karnak oli muinaisen Egyptin suurin temppelialue. Sen päätemppeli oli omistettu tuulen ja ilman jumalalle Amonille. Hänet kuvattiin ihmishahmoiseksi ja hänen päässään oli korkea sulkakruunu. Oinas oli Amonin tunnuseläin. Hänet samaistettiin 1500-luvulla eKr. auringonjumala Rahan. Amun-Rata palvottiin Karnakissa, samoin hänen puolisoaan jumalatar Mutia ja heidän poikaansa, kuunjumala Khonsua.



Thutmosis I laajensi Karnakin pientä Amonin temppeliä uuden valtakunnan alussa, ja myös hänen seuraajansa laajensivat sitä kerta toisensa jälkeen. Jumalankuvaa pidettiin kaikkeinpyhimmässä, jonne vain papeilla ja faaraolla oli pääsy.



 

Kuva:




Guillaume Lelarge, GNU Free Documentation License



Temppelialueelle tultiin kahta sfinksikäytävää pitkin. Niiden varrella oli oinaanpäisiä sfinksiveistoksia. Toinen käytävä alkoi Niilin rannasta ja toinen Luxorista.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti