tiistai 19. toukokuuta 2009

Lontoo 1997 - 4


22.1.1997



Seuraavana aamuna ajelimme ensin Thamesin toiselle puolelle, Waterloon asemalle, josta edellisvuonna nipin napin ehdimme Eurostarin kyytiin ja Pariisiin. Silloin kuvia ei ehtinyt ottaa, joten korjasimme senkin puutteen nyt n. 7 kuukautta myöhemmin.



Waterloo International

 



Sen jälkeen matkasimme takaisin keskustaan ja Covent Gardenille, jossa sijaitsee myös London Transport Museum.



 



Tutustuimme Lontoon liikennehistoriaan ja pääsimme sisään myös mitä erilaisimpiin kulkuneuvoihin vuosikymmenien ajalta.



 



 



Kun kierros oli päätöksessään, tulimme ulos Covent Gardenin markkinoille, jossa viivähdimme hetkisen katutaiteilijoita katsellen. Sen jälkeen poikkesimme Piccadillyn kautta ja Piccadilly kadun varrella sijaitsevassa Fortnum&Mason tavaratalossa kävimme kahvilla, ennen kuin suuntasimme seuraavaan kohteeseemme, joka oli Knightsbridgen kaupunginosa.



Harrods oli tietysti pääkohteemme, mutta samalla reissulla kävimme tällä kertaa myös toisessa kuulussa tavaratalossa, nimeltä Harvey Nichols.



Pitkän päivän kääntyessä iltaa kohti, palasimme hotellille ja valmistauduimme illan musikaalia ajatellen. Tällä kertaa emme menneetkään katsomaan Phantomia vaan loistavan kissaoopperan, Catsin. "Kissat kaatiksella" oli hieno kokemus! (Kuten huomataan, jälleen iltakuvissa oli jo seuraavan päivän päivämäärä!)



Cats, New London Theatre

 



Vanha iso kisu muisti meitä nimikirjoituksellaan (ohjelmakirjan kannessa)! 

 



Musikaali oli ihana, kissatarina hauska ja kuuluisan musikaalin lavalle pääsy oli yksi huippukokemuksista Lontoon matkoillamme. Sen lisäksi pääsimme siis väliajalla tapaamaan Kaatiksen vanhaa johtajakissaa, jonka taustalla piileskeli teatterinäyttelijä John Rawnsley. Upein kappale, mitä musikaalissa kuulimme, oli tietysti Memory, joka sai livenä kylmät väreet kulkemaan selkäpiitä, varsinkin kun se tarinan kerronnassa oli hyvin surullinen ja kaihoisa kohtaus.



Oli mukava fiilis palata sateiseen Lontoon iltaan ja kiiruhtaa hotellille hakemaan voimia seuraavaan päivään...


jatkuu...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti