23.1.1997
Tänään aloitimme kierroksen jälleen jo niin tutuksi tulleesta Bayswaterin kaupunginosasta, joka on lähellä Paddingtonin aluetta, jossa hotellimme sijaitsi.
Paddington Station
Queensway, Whiteleys ostoskeskus
Täältä hyppäsimme seuraavaan metroon joka kuljetti meidät Lontoon keskustasta aina Wimbledoniin saakka.
Ensimmäistä kertaa törmäsimme tilanteeseen, että metron vaunussa ei ollut meidän lisäksemme muita..
Wimbledon oli kaunista aluetta ja löysimme kivan pikku lammen, jossa oli paljon kaikenlaisia lintuja.
Yksi tuli ihan tervehtimään, kun näki että kuvaamme.
Historiallinen hetki, sillä olinhan vuosikausia seurannut tv:stä Wimbledonin kisoja ja vihdoin pääsin paikan päälle.
Wimbledonin maailmankuulu tennisareena ja museo
Andre Agassi, kaikkien aikojen suosikkipelaajani on myös pelannut täällä
Poikkesimme lopuksi tenniskahvilaan (Tea Room) päiväkahville ja lähdimme sitten paluumatkalle Lontoon keskustaan. Siellä yllättäen tapasimme viime kesän italialaissyntyisen tuttavamme Ottavion, joka pyysi meidät kanssaan kahville McDonaldsiin. Tarjottuaan kahvit ja juteltuamme hetken, sanoimme heipat ja…
palasimme hotellille joksikin aikaa. Päädyimme kuitenkin vielä iltapimeällä Thamesin rantaa kiertelemään, sillä halusimme nähdä kerrankin Lontoon valot ja iltamaisemia.
Piccadilly Circus oli ehdottomasti ensimmäinen iltavalojen kohteemme.
Sen jälkeen metrolla Towerin kupeeseen, josta kuva sekä Thamesille, että itse Towerin linna iltavalaistuksessaan.
Kaiken kaikkiaan tänään näimme paljon uutta ja oli kiva tavata myös Ottavio uudelleen!
jatkuu...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti