torstai 2. heinäkuuta 2009

Lontoo 2000 - 9


7.8. 2000



Ensimmäinen päivä, kun saattoi jakaa näkemänsä ja kokemansa jonkun toisen kanssa. Ystävälläni oli videokamera mukanaan, joten hän kuvasi videolle ja minä tavalliseen tapaan kamerallani.



Lähdimme ensitöiksemme veneretkelle Little Venicestä Camden Lockin markkinoille Camden Towniin. Olimme suunnitelleet tiettyjä juttuja etukäteen, mitä hän haluaisi matkallaan tehdä. Siispä kiertelin lopulta hänenkin kanssaan paljon sellaisia kohteita, joissa olin itse käynyt jo useita kertoja.



Jason's Trip jälleen kerran, nyt veneestä sisältä

 



Hauska sorsakuva, vaikkei itse sorsaa edes kunnolla näy!

 



Camden Lock

 



Palasimme Lontoon keskustaa kohti kävellen. Nautimme uusista maisemista ja tepastelimme kohti paikkaa, jossa minäkään en lukuisista Lontoon vierailuista huolimatta ollut vielä ehtinyt käydä.



London Zoo!



Papukaija

 



Tikru veteli päiväunia varjoisassa paikassa

 



Kameli löntysteli ohitsemme kaikessa rauhassa

 



Kirahvi näytti kerrostalon korkuiselta

 



"Ronsukin" tömisteli hiljalleen ympäriinsä

 



Näimme paljon muitakin eläimiä ja saimme hyviä videonpätkiä eläintarhan kierrokselta. Päätimme kävellä vielä hieman lisää, vaikka kilometrejä oli ehtinyt jo kertyä tänään useampia. Siispä suuntasimme eläintarhasta Regent's Park puiston läpi kohti Baker Streetin metroasemaa.



Regent's Park

 



Aivan upeita erilaisia ruusulajikkeita ja muita kukkia on tässä puistossa ihan älyttömät määrät. Täällä järjestetään kesäisin myös usein ilmaisia ulkoilmakonsertteja. 



Kun palasimme hotellille ja olimme syöneet ja levänneet, niin lähdimme vielä Thamesin rantaan iltavaloja ihailemaan, sillä ystäväni halusi nähdä tuon uuden Lontoon vetonaulan, London Eye maailmanpyörän.



Ja tältä se sitten näytti iltavaloissa

 



Ensimmäinen päivä toisesta viikosta oli pulkassa.





…Aivan niin! Joku jo ehkä huomasikin, että unohdin kertoa uudesta aamiaiskortistani, jonka "korkkasin" 8. päivän aamuna.



Ääni oli muuttunut nyt hotellihenkilökunnalla täysin. En ollut enää se "harmillinen" lisätyönteettäjä vaan minua kohdeltiin suorastaan ruhtinaallisesti - vai pitäisikö sanoa kuninkaallisesti, kun kuningaskunnassa ollaan!?



 



Menimme ystäväni kanssa yhtä aikaa aamiaishuoneen ovelle, jossa on aina joku tarkastamassa ja kuittaamassa, että aamiaisella on käynyt. Tänään heti minut nähtyään, tämä mies hymyili herttaisesti ja kun olin kääntymässä normaalia Continental breakfast osaa kohti, hän sanoi että ei, ei ja näytti, että minun pitää mennä vastakkaiseen suuntaan. Nyt olin jo Miss ja joka käänteessä oltiin niin kohteliaita, että oikein siirappi valui! Olin ihan ihmeissäni ja sanoin siitä ystävällenikin. Huomasimme sitten, että olin saanut Continental Plus kortin, joka tarkoitti sitä, että aamiaiseni ei sisältänyt enää pelkkää kahvia/teetä ja sämpylöitä marmeladilla. Nyt sain leikkeleitä jne. jne. edellisten lisäksi. Minulta jopa käytiin kysymässä välillä, onko kaikki hyvin ja toivotettiin lähtiessäni hyvää päivän jatkoa!! Tätä jatkui sitten koko toisen viikon ajan, ihan naurettavuuteen saakka. Tietysti erityiskohtelu maistui myös hyvälle, sen ensimmäisen viikon pettymysten ja nyrpeiden ilmeiden jälkeen, mutta jotenkin se myös huvitti suunnattomasti, koska se ei tietenkään ollut aitoa, vaan heille oli sanottu, että maine pitää pelastaa hinnalla millä hyvänsä. Ilmeisesti siis oli selvinnyt, että mokan oli tehnyt hotelli, eikä matkanjärjestäjä...


jatkuu...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti