maanantai 4. tammikuuta 2010

Lomatunnelmia7


2010


Uusi vuosi oli nyt tosi asia ja vuoden ensimmäistä päivää elettiin. Ulkona oli upea pakkassää, vaikka sinne ei muuten olisi mieluusti nenuaan pistänyt, niin pakko oli välillä lähteä kameran kanssa bongailemaan kauniita kohteita. Pihassamme paloi monta jäälyhtyä. Olimme muutamaa päivää aiemmin jäädyttäneet ne juuri uuttavuotta ajatellen.



Aurinko ei kauaa jaksanut taivaanrantaa värittää, mutta sopivasti sen aikaa, että sen ehti ikuistaa.







Yksi lyhdyistämme sai erilaisen muodon, kun päätimmekin kääntää sen ylösalaisin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti