tiistai 8. kesäkuuta 2010

Surunkarkottaja


Jo pelkästään Elviksen äänen kuuleminen tekee sekä iloiseksi, että surulliseksi yhtä aikaa. Surulliseksi siksi, että tätä loistavaa esiintyjää ei enää ole. Bridge Over Troubled Water taas on niin voimakas tulkintä häneltä, että se saa joka ikinen kerta ihon kananlihalle. Tällä yhdistelmällä saa aikaan toivoa, valoa ja voimaa.




01 - Suosikkikappaleesi

02 - Kappale, josta vähiten pidät

03 - Laulu, joka tekee sinut onnelliseksi

04 - Biisi, joka saa sinut surulliseksi

05 - Kappale, joka muistuttaa sinua jostakin henkilöstä

06 - Biisi, joka tuo mieleesi jonkin erityisen paikan

07 - Laulu, joka tuo mieleen jonkin tapahtuman/tapaamisen

08 - Kappale, jonka sanat osaat ulkoa

09 - Biisi, jota voisit tanssia

10 - Laulu, joka saa sinut nukahtamaan

11 - Jokin suosikkibändisi kappale

12 - Inhoamasi yhtyeen biisi

13 - Kuolettavan nautinnollinen kipale

14 - Biisi, josta kukaan ei uskoisi sinun pitävän

15 - Kappale, joka kuvailee sinua

16 - Laulu, jota ennen "rakastit", muttet voi enää sietää

17 - Biisi, jota kuulet jatkuvasti radiosta

18 - Kappale, jonka toivoisit kuulevasi radiosta

19 - Suosikkialbumisi jokin biisi

20 - Laulu, jota kuuntelet, kun olet vihainen

21 - Laulu, jota kuuntelet, kun olet onnellinen

22 - Biisi, jota kuuntelet, kun olet surullinen






23 - Tämän kappaleen haluat kuulla häissäsi

24 - Laulu, jonka haluat soitettavan hautajaisissasi

25 - Biisi, joka saa sinut nauramaan

26 - Laulu, joka tuo mieleen muistoja

27 - Kappale, jonka haluaisit osata soittaa

28 - Biisi, joka saa sinut tuntemaan olosi syylliseksi

29 - Laulu lapsuudestasi

30 - Suosikkibiisisi tähän aikaan viime vuonna

31 - Biisi, jota joku on laulanut sinulle

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti