lauantai 2. lokakuuta 2010

On se vaan niin upeaa


Nimittäin kaikki ihanat värit löytyi luonnosta tänään päiväkävelyllä. Olin juuri jonkun blogissa aamulla tuumaillut, että taitaa jäädä tältä syksyltä täällä kotimaisemissa tekemättä ruskakuvaukset, kun yhtäkkiä sain inspiksen lähteä kaunistakin kauniimman syyspäivän innostamana pitkälle lenkille. Ja mitä kaikkea ihanaa siellä matkan varrella olikaan. En olisi oikeastaan saanut pysähtyä ainakaan sen ihanan väri-iloittevan pusikon viereen, jonne jäin nököttämään niin pitkäksi aikaa, sillä niin siinä sitten kävi, että kuvia tuli taas enempi kuin minnekään mahtuu.


Ruusuja vielä nupuillaan



Samaan aikaan toiset jo tekevät loppuaan



Tänään oli herkkupäivä



ja vielä vähän lähempää



Alkumatkasta tulikin sitten kovin keltainen





Mutta kyllä se siitä vielä punaiseksi muuttuu





Jahas, täälläkin herkutellaan





Tässäpä niitä jo olikin riittävästi yhden postauksen osalle. Väripensaat marssivat iloksenne myöhemmin. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti