lauantai 15. tammikuuta 2011

Aikakone


Jos minulla olisi aikakone, joka sallisi siirtyä tunniksi johonkin toiseen aikaan...


Siirtyisin johonkin sellaiseen hetkeen menneisyydessä, jossa voisin nykytietämyksellä, tai -järjellä varustettuna toimia toisin, tai ainakin yrittää välttää asioita, joista on ollut pysyvää haittaa elämässäni. Ehkä se olisi eräs hetki vuonna 1980. Sen seurauksia kuljettelen mukanani hautaan ja vielä sen taaksekin. Tai sitten se olisi kesällä 1981, jolloin tutustuin ihmiseen, jonka kanssa jouduin kokemaan elämäni tähän mennessä pahimmat hetket. Olisi varmasti moniakin sellaisia tuokioita, jotka tahtoisi tehdä toisin, mutta toisaalta on niin, että jokaisella erehdyksellä ja jokaisella huonolla hetkelläkin on ollut merkitystä tuleviin ratkaisuihin, tuleviin elämäntilanteisiin. Ehkä se on juuri elämän rikkaus, että tehtyä ei saa tekemättömäksi, vaikka kuinka toivoisi.


Missä olisin nyt, jos esimerkiksi nuo kaksi mainitsemaani ajankohtaa olisi jäänyt elämättä? Olisinko vieläkin kotipaikkakunnallani, olisinko naimisissa väärän henkilön kanssa? Olisiko nykyinen elämäni täysin erilainen, kuin se on nyt? Kyllä! kaikkiin kohtiin, saattaa olla oikea vastaus. Haluaisinko todella niin? En! kaikkiin kohtiin! Siispä tulen nopeasti sellaiseen johtopäätökseen kaikesta tästä, että en tahtoisi muuttaa yhtään mitään elämästäni, koska muutos vaikuttaisi kaikkeen muuhunkin.


Onneksi minulla ei ole aikakonetta!


***



Tämä on ensimmäinen postaus uuteen sarjaan "My Story Book", jossa kirjoitan aina kun ehdin (toivoisin, että lähes päivittäin), jonkin kysymyksen tiimoilta pienen tarinan. Ehkä näin blogiini ilmestyy välillä muutakin, kuin pelkästään kuvia. En lupaa mitään, mutta  yritän..!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti