Viime aikoina ei ole taas paljon kuvailtu, eikä senkään vertaa ehditty päivittää niitä blogiin. Juuri ja juuri on ehtinyt haasteisiin osallistumaan. Tuntuu, että aika katoaa jonnekin mustaan aukkoon, mutta ehkä yksi syy ajan vähyyteen on se, että olen kaiken muun touhun lisäksi ahkerasti lukenut joulusta saakka joka päivä jotain kirjaa.
Aamupuuron kyytipoikana mustikka-punaherukkakiisseli
Iltapalaksi jogurttia ja hedelmiä
Kaupunkia tammikuisena aamuna, vuonna 2012
Sateen jättämiä kuvioita
Mandin aamutoimet - hammaspyykki (ei ollut mitenkään mahdollista saada heilahtamatonta kuvaa!).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti