JUTTUTUVAN JAMIT
Elokuun lopulla tein pikaisen viikonloppureissun kesälomapaikkakunnalle. Siellä vietettiin perjantai-iltana nk. Juttutuvan jameja, joihin pääsin mukaan suoraan junasta poistuessani, sillä jamit pidettiin rautatieaseman vanhassa makasiinissa, joka on nykyisin yksityisomistuksessa.
Jameihin oli kutsuttu soittajia, mutta periaatteessa kuka vaan olisi voinut tuoda soittimensa mukana ja astua lavalle esiintymään.
Muutoin viikonloppu sujui mökkimaisemissa ja luontoa kuvaten. Vaikkakin tällä kertaa vähän normaalia vähemmässä määrin.
Varmaan kivat jamit oli siellä, mutta mä ihastuin sun kolmeen viimeiseen kuvaan, aivan uskomattoman kauniit!
VastaaPoista