keskiviikko 10. heinäkuuta 2013
Blogiähky
Jo puoli vuotta on tuntunut siltä, että ei ole oikein aikaa eikä voimiakaan suuremmin päivitellä blogia. Syynä saattaa tietysti olla se, että oheistoimien lisäksi blogeja on kertynyt pilvin pimein, eikä mihinkään niistä enää ehdi kunnolla keskittymään.
Tässä kesän aikana ajatus on muhinut niin, että päätin tehdä sille viimein jotakin. Niinpä lomien loputtua en jatka enää kuin korkeintaan yhtä haasteblogia ja muutenkin suljen suurimman osan vanhoista blogeistani tai ainakin jätän ne unholaan ja päivittämättä.
Tällä erää voimaan jäävät tämän "maksetun" domainin studiotee lisäksi vielä Haastekuvat -blogi Wordpressiin ja Kirjablogini tänne Blogspotiin.
Haasteblogeissa ilmoittelen tässä loppukesän aikana tilanteesta ja katsellaan, jos joku olisi vaikka innokas jatkamaan joitakin haasteistani syksystä eteenpäin. Kaikki haasteblogini sijaitsevat saman tilin alla, joten en voi niitä luovuttaa kenellekään sellaisenaan. Jos joku sattuu tämän viestin näkemään ja innostuu asiasta, niin voipi laittaa vaikka kommenttia ja ilmoittautua uudeksi emännäksi/isännäksi johonkin haasteeseen. Siinä tapauksessa tulee olla valmiudet perustaa kokonaan uusi blogi haastetta varten.
Kiitän kaikkia niitä blogieni vierailijoita, jotka ovat käyneet niin henkilökohtaisissa blogeissani, kuin osallistuneet haasteisiinkin. Kun olen päättänyt mikä haasteista jatkuu edelleen johdollani lomien jälkeen, niin ilmoittelen haasteblogissa asiasta tarkemmin.
Oikein ihanaa loppukesää kaikille! Tapaamisiin syksymmällä!
t. TeeTee
Studiotee.fi
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti