Mitä tästä opimme

Helpointa olisi sanoa, että emme mitään. Siltä oikeastaan tuntuukin kahden päivän Canon järjestelmäkamerakurssin jälkeen. Pää humisee kaikesta tiedosta ja toiminnoista eikä juuri mitään voi sanoa jääneen mieleen, koska omaksuttavaa tietoa on niin paljon.

Koska oli kyse aloittelijan järkkärikoulutuksesta, lauantain aikana lähdimme ihan alkeista liikkeille. Ohjelmassa oli mm. akut ja muistikortit ja niiden ominaisuudet ja asentaminen paikoilleen. Sen jälkeen puhuttiin objektiiveista ja kennoista sekä pikselimääristä, mihin mikäkin kamera yltää. Kävimme lävitse myös perusasetukset ja kuvan asetukset (RAW/jpg), sekä, kuvakoot ja mihin me riittävät (netti-/painokelpoisuus).

SEuraavaksi oli vuorossa kuvaustavat ja automaatti- ja käsintarkennus. Kokeilimme erilaisia tarkennuspisteen valintoja ja tapoja. Valkotasapaino, valotuksen säätö ja aukko olivat sen jälkeen vuorossa. Opimme, että mitä suurempi f-luku, sitä pienempi aukko ja päinvastoin. Kävimme lävitse myös syväterävyyden verrattuna aukon suuruuteen ja vertasimme eri suljinaikoja.

Kennon herkkyys mitataan ISO-lukuina ja ISO-arvolla on tarkoitus säätää kennon valoherkkyyttä. Kun olimme testailleet eri ISO-lukuja samassa kohteessa, perehdyimme valotuksen mittaustapoihin manuaalisesti. Saimme tietää, että yleisimmät mittaustavat ovat matriisi- eli arvioiva mittaus, keskuspainotteinen mittaus, osa-alamittaus ja pistemittaus. Testasimme erityisesti pistemittauksen vaikutusta kuvaan, jossa tausta on keskellä olevaa kohdetta huomattavasti kirkkaampi.

Sunnuntai alkoi kuvien histogrammin tarkastelulla. Sen jälkeen kun olimme tarkastelleet kuvien historgrammista "puhki palaneita" kohtia, opettelimme valotuksen korjausta ja lukitusta, sekä valotuksen haarukointia - joka sivumennen sanoen onkin todella mielenkiintoinen mahdollisuus.

Sen jälkeen siirryimme eri kuvaustiloihin (tähän saakka käytössämme oli ollut P-kuvaustila). Nyt tutustuimme tarkemmin tilaan TV (suljin aika). Teimme säätöjä ja kuvasimme testikuvia. Opimme, että TV-tilaa kannattaa käyttää esim. liikekuvaukseen. Erilaisilla säädöillä liikkuvasta kohteesta voi saada joko pysähtyneitä liikekuvia tai liikkeen tunnun.

Kun TV oli tullut tutuksi, siirryimme AV-tilan (aukon esivalinta) tarkasteluun. AV-tilassa voidaan käyttää esim. silloin, kun halutaan etukäteen päättää kuvan syväterävyys aste. Siirryimme sujuvasti M-tilan (manuaalitila) tarkasteluun, joka olikin oma lukunsa. Näin äkkiseltään minulta ainakin taitaa jäädä tämä toiminto käyttämättä, sillä M-toiminnolla on mahdollista säätää kaikki arvot itse.

Kun tuntui, että tietoa valui silmistä ja korvista jo, niin käsittelyyn tulivat kiinteät ja erilliset salamalaitteet, sekä niiden erot ja käyttömahdollisuudet. Paljastui myös, että kameran kiinteääkin salamaa pystyy säätämään monin eri tavoin.

Lopuksi kävimme vielä lävitse valmiit kuvausohjelmat yksi kerrallaan. Näitä olivat mm. Muotokuva, Maisema, Makro, Urheilu, Öinen muotokuva ja Salama pois -ohjelmat. Kurkistimme vielä myös Menu-valikon taakse, jossa näillä samoilla nimillä olevat kuva-asetukset majailevat. Myös omia asetuksia pystyi tallentamaan kameran muistiin ja ottaa niitä käyttöön tarvittaessa.

Tämän valtaisan teoriapläjäyksen jälkeen on hyvä vielä havainnollistaa muutamalla surkealla kuvalla, mitä eri tavat kuvata ja kuvia käsitellä tekevät lopputulokselle.

Ensimmäinen kuva on otettu vähän eri kohdasta kuin toinen, mutta suurimmaksi osaksi samat elementit tässä kuitenkin näkyvät molemmissa. Tämä kuva on otettu kameran automaattikuvaustilassa. Tätä kuvaa ei ole myöskään käsitelty mitenkään kuvan ottamisen jälkeen. Molemmat kuvat on otettu aivan peräkkäin, eli ulkona ei mikään valoaste tms. ehtinyt muuttumaan.

Toinen kuva on otettu AV-kuvaustilassa ISO-auto herkkyydellä (kamera valitsi ISO 200 arvon). Aukko f 5.6. Tätä kuvaa ei ole mitenkään "jälkikäsitelty" tietokoneella.

Lopuksi kakkoskuva otettiin photoshopiin ja tehtiin muutama "perussäätö", eli "Unsharp mask" ja "Curves" säädöt. Mihinkään muuhun ei tällä kertaa koskettu.

Tämä tietää sitä, että paljon paljon lisää harjoittelua ja kertausta pitää harrastaa, että opitut asiat eivät nyt häviä mielestä ja sisäistäminen voi tapahtua. Vielä ainakin ollaan ihan hakusassa, eikä takuulla nopeissa kuvaustilanteissa ehdi ajatella, eikä muista, mitä asetuksia pitäisi missäkin käyttää.