torstai 1. tammikuuta 2015

Loppuvuosi 2014 osa 1

Viimeisen päivityksen jälkeen on ehtinyt tapahtumaan vaikka mitä! Siksi en edes yritä saada kaikkea samaan päivitykseen. Tässä on menty tunnelmasta toiseen, joten alkuun heti yhdenlainen "tunnelmakuva" marraskuun lopulta. Olkoon tämä vaikkapa Petun synttärikortti. ;) Hän täytti 25.11. 42 vuotta. Onnittelut!
Oli huvittavaa huomata, että kamera on pysytellyt narikassa koko sen ajan, kun TPS pelasi vain vieraspelejä 26.11-4.12.2014. Seuraavat otetut kuvat ovat 4.12.2014 TPS-Ässät (1-2) ottelusta, mutta kännykkäkameralla otettuja eikä niin laadukkaita, että voisi julkaista.

Viimeisessä kotiottelussa 9.12.2014 TPS-Sport (0-1) ennen joulua, tuli taas kuviakin napsittua. Ohessa muutama otos. Sport vei pisteet Vaasaan ja tunnelma oli jotensakin apea. Ennen joulutaukoa TPS kävi vielä nk. itäsuomen kierroksella, jossa takkiin tuli kummassakin ottelussa. Toivottavasti joulutauko tuo parannusta peliin.


12.12.2014 Ysäri-illassa pikkujouluhengessä. Iki-ihanat Ressu ja Neon2 (Erityisesti Rami)! Vihdoinkin pääsin iki-suosikkieni keikoille ja vielä samana iltana.










Kun Sani aloitti vuoronsa illan viimeisenä esiintyjänä, oli minun aika lähteä kotiin.

Jatkuu...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti