Varhaisia kevään merkkejä jo ilmassa ja ympäristössä.
15-16.3.2015
17.3.2015 "piti" kuvata revontulia...
20.3.2015 auringonpimennystä. Näitä lähemmäs ei aika, eikä välineet antaneet myöten. Tai ehkä välineillä olisi saanut vaikka mitä aikaan, kun olisi ollut aikaa niitä säädellä. Itse auringonpimennystä en itse nähnyt lainkaan, koska en omista sellaisia laseja, joiden välityksellä olisin suoraan aurinkoon voinut katsella. Kamera toimi sijaiskärsijänä, mutta sentään sen linssin edessä oli himmennystä.
21.3.2015 Jääkiekkokausi jatkuu sittenkin!! Koska kausikorttiini kuuluu myös A-nuorten kausikortti, päätin tietysti pinkaista finaalipelejä katsomaan, kun sellaiset kerran Turkuun saatiin. Puolet A-nuorista pelasi tällä kaudella myös edustuksen riveissä, joten miksi en kannattaisi myös heitä? Ensimmäinen finaali TPS A - HPK A pelattiin Turussa reilun neljäntuhannen katsojan edessä. Hieno yleisömäärä!
Pojat saivat arvoisensa puitteet peliin.
Maamme -laulukin kuultiin ennen pelin alkua.
Jännittävän ja vauhdikkaan ensimmäisen finaalipelin TPS vei nimiinsä 3-2. Yleisökin oli kivasti mukana, varsinkin viimeisillä minuuteilla.
22.3.2015 oli leivontapäivä - pitkästä aikaa.
Pullakahville oli siis käyttöä, kun 22.3.2015 Tepsin junnut hakivat Hämeenlinnasta 5-8 voiton ja johtivat finaalisarjaa 2-0.
Finaalit jatkuivat jo tiistaina 24.3. ja jälleen oltiin Turussa HK-areenalla. Suomen mestaruus oli TPS:lle katkolla ja puskaradiot olivat jo viestittäneet, että nyt on paikalle tulossa ihan valtavasti väkeä. Ihan todellista lukua en uskaltanut villeimmissä kuvitelmissanikaan arvata. Veikkasin jotain kuutta-, seitsemäätuhatta katsojaa, mutta metsään meni ja pahasti! Turussa tehtiin kaikkien aikojen A-nuorten katsojaennätys, jota ei ihan hetkessä rikota ja samalla lyötiin myös liigan katsoja ennätys tältä vuodelta, joka sekin oli muuten Turussa, kauden ensimmäisessä edustuksen pelissä TPS-Kärpät 12.9.2014.
Pelit on pelattu ja TPS voittaa ottelun 5-3 ja koko finaalisarjan puhtaasi 3-0. Riemulla ei ole rajoja kentällä, eikä kentän ulkopuolella. Koko 10'620-päinen jättiyleisö hurrasi ja taputti seisaaltaan junnujen saavutukselle! Näille nuorille sellainen yleisömäärä ei ole ihan jokapäiväistä herkkua.
Hopee ei oo häpee, vaikkei se vielä tässä vaiheessa siltä tunnu!
Kultaa TPS, hopeaa HPK.
Ja sitten on "kanisterin" noston aika!
Jonka jälkeen kiitetään fanikatsomoa, kuten tapana on. Kiitos TPS A! Teidän ansiostanne Turussa saatiin sittenkin nauttia tänä keväänä playoffseista ja mestaruudesta.
Tällainen näkymä on ollut tällä kaudella harvinaista jopa edustuksen peleissä! Tämä kuva kannattaa klikata suuremmaksi!
Kiitos ja hyvää kesää TPS:n A-juniorit!
28.3.2015 ihmeteltiin kummallisia kuvioita... Mitä ihmettä kuvissa lienee?!
29.3.2015 ikkunaan tupsahti tällainen siipiveikko tuntosarviaan huoltamaan.
30.3.2015 Kyyhkysetkin jo kujertelevat täyttä häkää.
Hyvää Aprillipäivää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti