sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Toukokuu tuo kesän

Heipä hei!
Kuukausi myöhässä laahataan edelleen näissä kuvapäivityksissäkin. Nyt kun jääkiekko on tauolla, piti hankkia jotain puuhaa kesän ajaksi ja päädyin aloittamaan toisen koukuttavan ja aikaavievän harrastuksen - Geokätköilyn! Sepäs onkin aivan mainio harrastus. Mielenkiintoinen liikkeelle laittaja, joka hyödyttää niin päätä (pähkäily) kuin kroppaakin (liikunta). Jos kiinnostaa, sivupalkissa olevasta linkistä voit seurata kätköilyni edistymistä.

Nyt kuitenkin toukokuun kuviin...

1.5.2016 lähdin seuraamaan kuinka nopeasti koivu saa lehtensä tänä keväänä. Tässä kohtaa oltiin jo kivasti silmuilla.
Kuka uskoisi, että tämä kuva on otettu samasta paikasta ja vain päivää myöhemmin eli 2.5.2016?
4.5.2016 edelleen sama kohde.
Jätetään tässä vaiheessa koivu kasvamaan lehteä hetkeksi ja suunnataan ihan muihin maisemiin. Matka kävi kohti Keski-Suomea. Yksi pysähdys tapahtui Kurussa.
 Seuraava Salusärkillä Pohjaslahdella. Tie kulkee kapealla särkällä kahden järven välissä.








Vielä pysähdys Haapamäen (Riihonkylän) uusimmalle nähtävyydelle, eli Himmaanmäen näkötornille. Ensimmäisessä kuvassa tornin ylätasanteella olevasta kartasta, jossa kerrotaan, mitä kaikkea tornista voi nähdä. Punainen piste on tornin sijainti.
 Tämä kuva on otettu suurella zoomilla niin kauas, kuin kamera antaa myöten.
 Tässä kuvassa on ympyröity kohta, josta yläpuolen kuva on otettu.



 
Lopuksi juotiin kioskikahvit tuoreen kotitekoisen pullan kera, ennen kuin matka taas jatkui.
Seuraavan päivän 6.5.2016 kuvat ovat Keurusselän maisemista.



Järviä Keski-Suomessa riittää. Tässä ollaan Pihlaisselän rannalla 7.5.2016.
Kovin oli viileän keväisen näköistä täällä.
Alakuvan saaren nimi on Päällikönsaari, joka näkyy pienempänä myös ylemmässä kuvassa.

2 kommenttia:

  1. Tuolta tornista on varmaan ihan mukavat näkymät! Hyvää kesän jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Gambling site is not accepting bets on eSports or for real money
    Gambling site is not accepting bets on eSports 보령 출장마사지 or 김해 출장샵 for real money. https://www.dota2.org/casino/ 용인 출장마사지 · You can only bet with this site from the 광주 출장안마 list of available 광주광역 출장샵

    VastaaPoista